Maailmanlopun ajoista ja Jeesuksen toisesta tulemisesta on kirjoitettu ja saarnattu paljon. Erityisesti Suomen vapaissa suunnissa hengellisen elämänsä viettänyt saattaa nähdä vieläkin painajaisia ylöstempauksesta. Ylöstempaukseen (rapture) uskovat ajattelevat, että hetkenä minä hyvänsä kaikki maailman todelliset kristityt katoavat kuin tuhka tuuleen ja siirtyvät taivaaseen Jeesuksen luo. Tämä teleportauksen tyylinen tapahtuma sattuu yllättäen ”kuin varas yöllä”, ja siihen uskovilla on tapana käyttää ylöstempausta hengelliseen parannukseen innoittavana (tai pelottavana) välineenä.
Kirjassaan Rapture Exposed Uuden testamentin tutkija esittää hyvin erilaisen näkemyksen ilmestyskirjasta. Chigacolainen pastori Barbara Rossing elää ylöstempaukseen uskovien kehdossa. Yhdysvalloista oppi leviää voimakkaasti myös Suomen kristilliseen kenttään. Rossingin tulkinta ei ole uusi: se on ylöstempausajattelijoista poiketen uskollinen ilmestyskirjan ja Raamatun kirjoittajien näylle Jeesuksen toisesta paluusta ja kristittynä elämisestä.
Rapture Exposed onkin kuin balsamia haavoihin lopun aikojen saarnoilla ruhjotulle.
”You’ve been Left Behind”
Barbara Rossing osoittaa vakuuttavasti ja seikkaperäisesti, millainen on ylöstempausopin historia. Dispensationalismiksi kutsuttu käsitys perustuu John Darbyn 1800-luvulla muotoilemaan malliin maailman historiasta. Jeesuksen paluuta maan päälle on odotettu aina, mutta ajatus siitä, että paluu tapahtuisi kahdessa osassa perustuu juuri Darbyn opetukselle. Hänen mukaansa ylöstempaus ja Jeesuksen näkyvä paluu ovat kaksi eri tapahtumaa.
Dispensationalistit näkevät maailman historian tuhannen vuoden ajanjaksoissa. Heidän mukaansa Jumala on jakanut ihmiskunnan historian seitsemään aikaväliin, joiden aikana Hän on soveltanut erilaisia lähestymistapoja ihmiskuntaan. Tällainen kokonaiskuva ihmiskunnan historiasta löytyy dispensationalistien mukaan Danielin kirjan kolmesta jakeesta (9:25-27). Käsityksen tueksi poimitaan palapelimaisesti jakeita sieltä täältä (mm. 1. Tess. 4:13-18, Matt. 24:39-42 ja Matt 24-25) tukemaan systemaattista lähestymistapaa maailman historiaan. Suoraan ajatusta dispensationalismista ja ylöstempauksesta on mistään Raamatun kirjasta mahdoton johtaa.
Darbyn ja muiden dispensationalistien lainaama Danielin kirjan kohta kuvaa 72 viikon aikaväliä Israelin historiasta. Kirjan kerronnassa viikolla tarkoitetaan vuotta. Suurin osa Raamatun tutkijoista on yhtä mieltä siitä, että tämän 72 viikon ajanjakson loppupuolella tapahtuva temppelin häpäisy viittaa Antiokhos IV Epifaneen aikaan vuoteen 168 eKr, jolloin tämä hirmuhallitsija pystytti Zeuksen patsaan juutalaisten temppeliin. Kirjan apokalyptiikan kirjallisuuslajiin luettavalla tyylillä kritisoitiin juutalaisen kansan poliittista sortoa hellenistien hallitsemassa Juudean maakunnassa.
Lopun ajan saarnaajien mukaan tällainen historiallinen tulkinta ei ole oikeutettu. Temppelin häpäisy viittaa todellisuudessa tulevaisuuteen. Kyseessä on Danielin ennustus lopun ajoille. Heidän mukaansa suurin osa Danielin näissä kolmessa jakeessa kuvaamista ennustuksista on tapahtunut, mutta temppelin häpäisy odottaa tulemistaan. Itse asiassa Jumala pysäytti Danielin kuvaaman profeetaallisen ajanlaskun viikkoon 71 Jeesuksen ristiinnaulitsemisella. Yksi viikko ennustuksesta jäi tapahtumatta.
Toteutumaton viikko sijoittuu ylöstempauksen ja Jeesuksen toisen paluun väliseen aikaan. Kun kristityt temmataan yläilmoihin, jää Danielin viimeinen viikko toteutumaan maan päälle. Tuona ahdistuksen aikana pahan vallat päästetään irti maan päällä, ja saatanallinen hirmuhallitsija saa maailman haltuunsa. Tuo antikristus pääsee sopimukseen juutalaisten kanssa uuden temppelin rakentamisesta vain päästäkseen häpäisemään juutalaisten kaikkeinpyhimmän. Antikristuksen harjoittama väkivaltainen politiikka päättyy vasta seitsemän vuoden jälkeen, kun Kristus palaa Jerusalemiin tuhoamaan pahan.
Dispensationalistisen lopun ajan järjestelmän luominen kuulostaa äkkiseltään vaikealta askartelulta, mutta kristillisessä populaarikulttuurissa tällainen ratkaisu herää henkiin. Uusimpana dispensationalistisen järjestelmän levittäjänä toimii Tim LaHayen ja Jerry B. Jenkinsin Suomessakin suuren suosion saanut kirjasarja Left Behind (Viimeisten päivien vaellus). Kahdentoista kirjan ja tällä hetkellä kolmen elokuvan sarja on tehnyt oletetut lopun ajan tapahtumat eläviksi miljoonille kristityille. Nopeat takaa-ajokohtaukset, kertomukset saatanallisista voimista ja silmitön väkivalta saavat näissä kirjoissa ylleen kristillisen kaavun. Left Behindin lisäksi tällainen lopun aikojen näkemys on tullut tunnetuksi lukuisista kirjoista, saarnoista ja elokuvista A Thief in the Night ja Hal Lindseyn teokset vain muutamia mainitakseni.
Ongelma piilee siinä, että dispensationalistien ylöstempauksella ja lopun ajoilla pelottelu on kaukana Ilmestyskirjan ja Raamatun hoitavasta sanomasta.
Karitsan voima ilmestyskirjan keskiössä
Barbara Rossing osoittaa kirjassaan, miten ylöstempauksen saarnaajat ovat jättäneet paljon ahdistusta taakseen. Suomalainen lukija ei voi olla sijoittamatta omia kokemuksiaan Rossingin kertomuksiin elävästä elämästä. Muistan esimerkiksi isäni kertoneen, kuinka hän odotti 70-luvulla saavansa edes mopokortin ennen kuin ylöstempaus tapahtuu. Saarnat olivat ahdistavia ja niissä maalailtiin, kuinka antikristus saattaa jo olla vaikutusvaltainen poliittinen hahmo nykymaailmassa.
Dispensationalistien mallissa vahingollista onkin se, miten epäileväksi se saa kristityt ympäröivää maailmaa ja esimerkiksi politiikkaa kohtaan. Rossing osoittaa esimerkiksi, miten dispensationalismista ponnistava kristillinen sionismi on saanut aikaan järjetöntä Israelin poliittista ja taloudellista tukemista sekä kieltävää suhtautumista mahdolliseen rauhaan Lähi-idässä. (Tässä kohtaa on syytä huomata, että Israelin hengellinen, henkinen ja humanitäärinen tukeminen on eri asia.) Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjan graafinen väkivalta ja kristillistä etiikkaa haastavat näennäisesti hyvä teot herättävätkin vähintään epäilyksiä siitä, miten ne saattavat vaikuttaa lukijaansa.
Koska dispensationalismi ammentaa tuhokuviaan Uuden testamentin ilmestyskirjasta, käyttää Rossing paljon aikaa ilmestyskirjan keskeisen sanoman selittämiseen. On tärkeää ymmärtää, että ilmestyskirja on luonteeltaan apokalyptinen kirja. Apokalyptiikka ei suinkaan tarkoita vääjäämättömästi tulevaisuudessa tapahtuvaa ennustusta, kuten dispensationalistit antavat ymmärtää. Ilmestyskirja kuvailee omalla peitekielellään kristittyjen ahdinkoa ja vainoa ensimmäisen vuosisadan lopun Rooman valtakunnassa. Kirjan tarkoitus on antaa yliluonnollinen toivo inhimillisesti mahdottomassa tilanteessa eläville kristityille. Tästä kirjan alkuperäisiä lukijoita lohduttaneesta sanomasta kumpuaa myös nykyaikaan ajankohtainen opetus.
Kirjassaan Rossing esittelee tarkasti ilmestyskirjassa välähteleviä historiallisia teemoja, joihin en tässä sen syvemmin pureudu. Mainittakoon tosin Rooman valtakunnan ihannoima Victoria jumalatar, jota palvottiin voitokkaan sodan jumalattarena. Kaikkialla Rooman valtakunnassa saattoi ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin nähdä sodan jumalattaren symboleita ja lippuja. Victoria kuvasi voittamatonta Roomaa, mikä oli tottakai sorrettujen kristittyjen näkökulmasta surkea asia. Tälle voittamattoman Rooman teologialle ilmestyskirja tarjosi toisenlaisen näkökulman. Jumalan karitsa tarjoaa sotaisalle Victorialle rauhanomaisen vaihtoehdon. Kristitty saa luottaa karitsan työhön eikä hänen tarvitsekaan nousta voittamattoman Victorian joukkoja vastaan. Rooman, joka saa ilmestyskirjassa Babylonian nimen, tuho kuvaillaan hyvin selvästi lohdutukseksi sen heikommalle ja vainotulle kansanosalle.
Ilmestyskirja on matka, jossa lukija viedään erilaisten vaiheiden kautta maailman uudistamiseen. Se joka jaksaa lukea Johanneksen ilmestykset loppuun, huomaa hyvin pian, että kirjassa ei puhuta maailmanlopusta. Lopussa täydellinen kaupunki, Uusi Jerusalem laskeutuu maan päälle ja kaikki maailmassa jo oleva hyvä luodaan uudeksi. Rossing käyttää paljon sivutilaa Uuden Jerusalemin kuvailemiseen. Tärkein huomio lienee se, että tämä näky ei ole tarkoitettu vain tulevaisuuden ennustukseksi, vaan myös nykyajassa elettäväksi todellisuudeksi. Huolimatta ahdingosta ja vaikeuksista maan päällä, kristityt saavat elää Uuden Jerusalemin kirkautta todeksi omassa elinympäristössään.
”Mikä on ilmestyskirjan sanoma maailmallemme? Juuri tämä on se kysymys, jolla dispensationalistien väkivaltainen kertomus täytyy haastaa. Ilmestyskirjassa ei ole kyse vääjäämättömästä tuomiopäivästä maailmalle sen enempään kuin siinä ei ole kyse ylöstempauksestakaan. Ilmestyskirjan kertomus haastaa näkemään Karitsan vierelläsi jokaisessa elämäsi hetkessä – autossa, ostoskeskuksessa, töissä ja koulussa. Ilmestyskirja haastaa katsomaan syvemmälle kuvaan Jumalasta ja näkemään, miten Karitsa johdattaa sinua jo nyt ilon ja parantavan voiman maailmaan. Näin kirjoitukset heräävät eloon – ei ilmestyskirjan tulipunaisessa hevosessa, vaan Karitsan elämän veden virrassa, virran äärellä kasvavassa elämän puussa, jonka lehdet tuovat terveyden kaikkeen maailmaan.” (Rapture Exposed, sivu 171, oma vapaa käännös)
Väkivallasta hoitavaan rakkauteen
Barbara Rossing kirjoittaa elävästi ja vakuuttavasti. Kirja ei ole varsinaisesti tieteellistä eksegetiikkaa, vaan enemmänkin käytännön kristinuskoa ja eksegetiikkaa ansiokkaasti yhdistelevä teos. Lukuprosessin aikana minulla heräsi vääjäämättä kysymys: miksi väkivaltainen ja maailmanloppua korostava käsitys ilmestyskirjasta on tullut niin keskeiseksi nykykristittyjen ajattelussa? Minne on kadonnut Jeesuksen vastarintaa vastustava asenne ja oman kärsimyksen sekä lopulta kuoleman kautta saavutettava voitto? Onko Hollywood ja historiamme ”oikeutetut” sodat sumentaneet länsimaalaisen kristityn ajattelun? Miksi väkivaltaa voimakkaimmin vastustaa esimerkiksi ne amishit ja buddhalaiset, jotka elävät eristyksessä länsimaalaisesta maailmasta?
Loppujen lopuksi on kai syytä kysyä, miksi niin moni kristitty odottaa maailmanloppua, kun ilmestyskirjan hoitava sanoma on jo nyt meidän keskellämme. Karitsan voima tarjoaa hoitavan, parantavan ja uudistavan rakkauden sanoman kaikelle kansalle. Miksi siis yrittää mieluummin tulkita ilmestyskirjan neljän hevosen ja petojen yhtäläisyyksiä moderniin sotakalustoon?
Rossingin ja ilmestyskirjan tärkein anti tiivistyy simppeliin oivallukseen, jonka tein lukukokemuksen jälkeen: en usko enää maailmanloppuun.
Kirjoitin aiheesta kolumnin RV-lehteen, joka julkaistaan 11.1.2011. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa ostaa kirja tai katsoa vaikkapa tämä Rossingin haastattelu.
Kirjan alkukappaleessa Walter Oberly lähestyy Genesiksen kirjaimellisen tulkinnan ongelmia sen neljännestä luvusta löytyvän Kainin ja Aabelin kertomuksen kautta. Suurin ongelma nousee siitä, että kertomuksen sisäiset yksityiskohdat eivät täsmää sen asiayhteyden kanssa, että eletään aikaa, jolloin suurta ihmiskuntaa ei ole vaan maapalloa asuttaa ainoastaan Aadamin perhe. Tähän liittyen suurin ongelma on, että mistä Kainin vaimo oli peräisin? Kain ja Aabel kun olivat kertomuksen mukaan ihmiskunnan ensimmäisten ihmisten Aadamin ja Eevan ainoat lapset – Set ja Enos syntyivät myöhemmin. Kainin kerrotaan yhtyneen vaimoonsa muutettuaan Nodin maahan. Kuka tämä vaimo oli? Ainoa vaihtoehto tässä kontekstissa olisi Kainin oma sisko, mutta siskon olemassaolosta neljäs luku ei kerro.
“Tieteellisen kreationismi” on käsitys, jonka mukaan Raamatun kuvaukset luomisesta ja maailmanlaajuisesta tulvasta voidaan vahvistaa luonnontieteellisin menetelmin. Kreationistit lähestyvät Genesistä kuten tieteellistä dokumenttia, sen faktaluonteen katsotaan ulottuvan geologiaan, paleontologiaan, arkeologiaan ja luonnontieteisiin. Usein sen kannattajat ajattelevat maailman syntyneen noin 6000 vuotta sitten kuuden päivän aikana juuri sellaisena, kuin sen tänä päivänä näemme. Minkäänlaista kehitystä elollisissa organismeissa ei tapahdu.
