JesusWeen ja helvetin talot

Halloween saa Amerikan mantereella aikaan erikoisia ilmiöitä. On hyvin tyypillistä, että hengelliset piirit rakentavat omia juhliaan maallisiksi koettujen juhlien päälle. Halloweenia on tänäkin vuonna vietetty monessa jenkkiseurakunnassa JesusWeenin ja Hell Housen tahdissa. Molempien tarkoituksena on evankelioida ei-uskovaisia.

Hell house on alun perin dallasilaisen seurakunnan kehittämä evankeliointityökalu. Sen lähin vastine suomessa lienee Taivaan portit ja helvetin liekit näytelmä, josta kirjoitin aivan blogini alkuaikoina. “Helvetin talossa” vierailijat kiertävät radan, jonka varrella on erilaisia synnillä kuorrutettuja elämäntilanteita. Mukana on ällöttävän graafinen kohtaus aborttia tekevästä nuoresta naisesta (katso omalla vastuulla), bilettävä kaveriporukka, ateistien kokous, itsemurha ja kuvaus esiaviollisesta seksistä. Radan loppupäässä tullaan helvettiin, jossa samat ihmiset kärventelevät maan päällä tekemiensä syntien takia. Aivan viimeisenä vierailija viedään ratkaisun eteen: haluaako hän tulla uskoon ja päästä radan viimeiseen vaiheeseen eli taivaaseen?

JesusWeen on puolestaan kritiikkiä sitä kohtaan, että lapset ja nuoret puetaan mitä pakanallisimpiin vaatteisiin ja tutustutetaan näin pimeyden maailmoihin. Käytännössä JesusWeeniä viettävät rohkaisevat jakamaan ovelta ovelle kiertäville lapsille karkkien sijaan Raamattuja tai muuta hengellistä materiaalia. Tapahtuman nimi on herättänyt mediassa tänä vuonna melkoista hilpeyttä: nimi on muunnos Halloweenistä mutta muistuttaa lausuttuna sanaa, joka suomeksi käännettynä olisi karkeasti Jeesus -nörtti.

Meillä Suomessa Halloween on tuontitavaraa. Amerikkalaisen Halloweenin kanssa lähes päällekkäin osuu pyhäinpäivä, jonka tarkoitus on muistella uskossa Kristukseen kuolleita. Päivän evankeliumi on kirkon teksteissä vuorisaarnan autuaaksijulistus, jonka monet kristityt kokevat yhdeksi lohduttavimmista Jeesuksen puheista. Suomalainen kristinusko tarjoaa näin Halloweenin oheen paljon lohduttavamman sanoman, kuin jenkkiläinen elämän ongelmia ja ahdistuksia yksinkertaistava Hell house.

Suomessa pyhäinpäivän ja Halloweenin suhde lähenee synkronismia. Ei ole oikeastaan selvää, kumpaa vietetään, sillä molemmissa on samanlaisia piirteitä. Kuolleista marttyyreistä ei ole kansan mielessä pitkä matka demoneihin ja kummituksiin. Itse näkisin, että kristittyjen tehtävä ei ole luoda vaihtoehtoja kaikille “pakanalliselle” juhlille. Myös kristityt voivat osallistua täysipainoisesti, tavallisina ihmisinä tavallisiin juhliin. Suomessa tilanne on siitä hyvä, että Halloweenin juhlinnan jälkeen voi ihmisiä muistuttaa tärkeästä pyhäinpäivän perinteestä. Kuoleman ei tarvitse olla pelottava loppu – kristitylle se on voitto.

8 comments to JesusWeen ja helvetin talot

  1. Helka kirjoitti:

    Huh. JesusWeen oli ihan uutta mulle. aika julmaa menoa, sanoisin.

  2. Uskontokriitikko kirjoitti:

    Itse tosiaan ajauduin nuorempana mukaan tähän edellä mainittuun Taivaan portit ja Helvetin liekit -näytelmään. Se oli aivan helvetin ahdistava suoraan sanottuna, vaikka allekirjoittanut ei kyllä siinä vaiheessa enää uskonut Helvettiin, ylipäänsä teologisista, filosofisista sekä historiallisista syistä. En osaa kuvitellakaan kuinka helvetinmoista henkistä väkivaltaa kyseinen näytelmä on niille ihmisille, jotka ottavat sen tosissaan. Totenahan sitä kuitenkin näytetään.

    Tässä tulee taas sitä ikävää uskonnon varjopuolta esiin. Mutta toisaalta, kuinka paljon uskonnon sisällöstä voi karsia pois ilman, että uskonto itsessään muuttuisi olennaisesti? Tuonpuoleinen ja helvetti nähdään monesti Raamatun valossa kuitenkin erottamattomana osana kristinuskoa, mutta onko se sitä?

    Itse ainakin olen siinä pisteessä, etten näe ilmoitettua Totuutta missään kirjassa, joka on täynnä niin sekopäistä tavaraa kuin Raamattu enkä varsinkaan uskonnollisessa yhteisössä, joka harjoittaa pelolla hallintaa ja harjoittaa psyykkistä väkivaltaa. Se on vastenmielistä ja mielestäni erittäin väärin.

    • viljamitz kirjoitti:

      Itse olen tosiaan pahimpina hihhulointipäivinäni näytellyt tuossa produktiossa. Vaikka en silloin halunnut nähdä mitään negatiivisessa näytelmässä tai sen edustamassa helvettikuvassa, niin muistan silti muutaman tapauksen läheisistä, jotka ahdistui todella paljon nähtyään sen. Siinä riitti sitten jälkipuintia. Onhan se vaarallista näyttää niin kiveenhakattuna totuutena, henkisesti painostavassa valossa, yhtä kristinuskon helvettitulkintaa.

      Mun mielestä kristinusko ei kärsi siitä, että tuonpuoleisesta ja helvetistä ei tehdä niin vahvoja kannanottoja. Tulkintojen moneuden tunnustaminen vaan tuo kristinuskoon lisää sisältöä. Oman uskontulkintani mukaan kristinuskossa on selkeästi kehällisiä ja sitten ytimessä olevia asioita. Siinä missä kristinusko kärsii, jos Jeesuksen ylösnousemus (ydinasia) tulkitaan esimerkiksi täysin symbolisesti, ei kristinusko kärsi vaikkapa helvetin (kehällinen asia) näkemisestä annihilaatio-opin kautta.

      Pelolla hallinta ja psyykkinen väkivalta pitäisi olla jo määritelmällisesti kristinuskon ulkopuolella. Ihmisiä kun ollaan, niin näin ei valitettavasti käytännössä ole. Raamattukin on monin paikoin aika inhimillinen kirja monissa kuvauksissaan. Hyvä kysymys onkin sitten jumalallinen inspiraatio tai ilmoitus Raamatussa, mutta se varmaan ansaitsee kokonaan oman blogin… ;)

      (cliffhanger…!!)

    • viljamitz kirjoitti:

      Tässä ihan jännä tulos: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/6548-ruotsalaispastorit-uskovat-helvetin-olemassaoloon

      Helvettiin uskotaan mutta sen olemuksesta ei olla varmoja. Sopivan nöyrä asenne..?

      • BigJ92 kirjoitti:

        Aika veristä touhua hell housessa. Jeesus Ween on muuten hyvä vastine Halloweenille. Kyllä siitä helvetistä ainakin Raamatussa puhutaan uudessa Testamentissa. Mutta menikö sitten Vanhan Testamentin ihmiset maan tomuun? Vanhan liiton mukaan, mutta nyt eletään uutta liittoa.

      • viljamitz kirjoitti:

        Uudessa testamentissa tosiaan puhutaan helvetistä mutta melko niukkaa se aineisto on. Niiden mainintojen pohjalta on johdettu karkeasti kahdenlaista käsitystä: (1) helvetti on paikka, jossa ihminen kärsii ikuisesti ja (2) helvetti tarkoittaa tuhoutumista ja tyhjiin raukeamista. Merkillepantavaa on muuten, että Jeesus ei puhu evankeliumeissa helvetistä muulle kuin uskonnolliselle väelle. Helvetilläpelottelulla evankeliointi on kyllä huomattavasti Uutta testamenttia uudempi keksintö.

  3. [...] Selkeät kristinuskon vastaiset harhaopit on parasta hylätä suoralta kädeltä ja niitä tuleekin jopa vastustaa. Toisaalta moni varsinaisen uskonelämän ulkopuolinen asia voidaan ottaa varauksetta mukaan seurakunnan toimintaan, helppona esimerkkinä vaikkapa pihatalkoot. Kolmanteen ryhmään sitten kuuluvat asiat, joita sellaisenaan ei voi omaksua, mutta joita voidaan käyttää hyväksi vaikkapa seurakunnan ulkopuolisten ihmisten tavoittamisessa. Tästä voisi mainita esimerkkinä vaikka Pornoa ja pannukakkuja -tapahtuman tai ehkä vähän epäonnistuneempana yrityksenä Villen mainitseman JesusWeenin. [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s